– Silloin aikanaan tulin John Allenin valmentamaan 00-joukkueeseen. John pyysi minua mukaan yhdelle pelireissulle. Kysyin, mitä minä teen. John sanoi: ”mitä sinä haluat tehdä?” Sanoin, että valmentaminen ja oikeastaan kaikki mukana olo kiinnostaa. Sitten minä päädyin huoltajaksi.

– Aluksi olin vähän, että mikä tämä juttu on, en tiedä… Mutta sitten huomasin, että me huoltajathan pyöritämme koko show’ta. Sillä tiellä ollaan ja en vaihtaisi tätä mihinkään, FC Interin B-junioreiden, A-junioreiden ja reservijoukkueen huoltaja tunnelmoi.

Minkälaista sisältöä vapaaehtoistyö tuo elämään?

– Se tuo minulle ison tekemisen joka päivään. En tiedä mitä muutakaan tekisin, enkä oikeastaan edes halua tehdä muuta, kuin olla Interissä ja tehdä tätä juttua. Saan tehdä sitä mitä haluan tehdä ja rakastan. Se tuo minulle kokopäiväisen sisällön elämään, joka päivä.

Tunnen olevani osa joukkuetta.

Mikä sinut saa tekemään tätä vapaaehtoistyötä vuodesta toiseen?

– Rakkaus Interiin ehdottomasti. Se on kiva olla jossain joukkueessa mukana ja huoltajan rooli on tärkeä osa sitä. On hienoa nähdä jokapäiväistä toimintaa kopissa ja kentällä. Saan auttaa pelaajia ja tunnen olevani osa joukkuetta.

Eikö koskaan tule sellaista fiilistä, että tänään ei jaksaisi lähteä kentän laidalle?

– Tulee totta kai. Joka viikko on varmaan sellaisia päiviä. Välillä olen jo aamutreenejä katsomassa ja sitten illalla viimeisiä treenejä lopetellaan kahdeksan, yhdeksän aikaan, niin onhan sellaiset todella pitkiä päiviä. Parhaimmillaan näen päivässä viidet harjoitukset ja yksilötreenejä. Siinä oppii tuntemaan pelaajat ja valmentajat, mikä on hieno asia. Ei se väsymys tunnu kuin vasta illalla kotona, Ville hymyilee.

Ihailtavan paljon on ihmisiä vapaaehtoisesti mukana.

Miksi mielestäsi kannattaisi lähteä mukaan vapaaehtoistyöhön?

– Jos rakastaa seuraa ja haluaa auttaa. Se on varmaan se ensimmäinen. Tässä seurassa on jo paljon tekijöitä, keillä ei ole esimerkiksi oma poika pelaamassa tai muuta suhdetta seuraan. Ihailtavan paljon on ihmisiä vapaaehtoisesti mukana.

Villen työnkuvaan kuuluu tyypillisiä huoltajan tehtäviä, kuten varustehuoltoa ja peleissä kenttähuoltoa. Hän on ollut kiitollinen saamastaan palautteesta työtään kohtaan.

– Pääasia, että valmentaja ja pelaajat arvostavat. Se on se ykkönen. Olen auttamassa heitä. Vielä ei ole pahaa palautetta tullut, Ville kuittaa.

90-luvulla isoisän kanssa katsomassa pelejä Kupittaalla.

Ville Törnqvist on ehtinyt työskentelemään monen eri valmentajan kanssa. Hän pitää vapaaehtoistyön isona plussapuolena sitä, että tämän kautta on tullut tutustuttua niin moniin ihmisiin. Sekä valmentajiin että pelaajiin. ”Vanhoihin tuttuihin” törmäily kaupungilla onkin Villelle päivittäistä.

Villen kanssa jutellessa käy nopeasti ilmi, että juurikin jalkapallon sosiaalinen puoli on se, mistä mies elää ja hengittää. Lajin ja Interin pariin hän löysi viime vuosituhannen puolella.

– Kyllä se fanitus alkoi jo silloin 90-luvulla, kun olimme isoisän kanssa katsomassa pelejä täällä Kupittaalla. Vuonna 1999 (Ville tuolloin 14-vuotias) soitin Interin toimistolle, että järjestääkö seura vieraspeleihin matkoja. Johanna Leppänen oli silloin Interin työntekijä ja hän antoi minulle erään numeron, mihin soitin. Puhelussa minulle sanottiin vain, että tule tähän aikaan, tähän paikkaan. Sain äidiltä silloin 100 markkaa ja mietin itsekseni, että mahtaako se riittää mihinkään ja miten minut otetaan vastaan.

Huoli oli kuitenkin turha.

– Se reissu meni todella hienosti. Minut otettiin todella hyvin vastaan ja 100 markkaa oli vielä jäljellä, kun pääsin kotiin. Se oli upeaa.

Tuo ensimmäinen vieraspeli oli Helsingissä, kun Inter pelasi Jokereita vastaan.

– Nykyinen valmennuspäällikkö Jani Mäenpää sattui tekemään silloin toisen Inter-uransa maaleista. Siitä lähtien aloin kiertämään vieraspelejä, Ville muistelee ja kehuu Mäenpään nykyistä panosta seuran ruohonjuuritason toiminnan kehittäjänä.

Nasu tuli aina kiittämään.

FC Interistä löytyy monta hyvää roolimallia huoltajalle, joista Ville on ottanut oppia. Hän mainitsee muun muassa ArtoNasu” Walleniuksen, David Mooren sekä Seppo Pajusen, joiden uurastus on toiminut esimerkkinä.

Liekö yksi Villen lapsuusvuosien lämmin kohtaaminen jättänyt ainakin piilevän kipinän hänen nykyistä rooliaan kohtaan.

– Muistan, kun aikoinaan pikkupoikana palauttelin palloja kentälle, niin Nasu tuli aina kiittämään ja antoi minulle tarroja palkkioksi, Ville myhäilee.