– Futistausta starttaa siitä, että isä on Portugalista. Olen saanut vahvan futiskasvatuksen niin sanotusti. Meillä ei ole kotona koskaan jääkiekkoa katsottu, Marjut naurahtaa.

– Tykkäsin aina pelailla koulussa ja olin tietyllä tapaa vähän poikatyttö lapsena. Touhusin ja pelailin enemmän poikien kanssa, koska heillä oli raisummat leikit kuin käpylehmien tekeminen, kuvaillaan se vaikka näin, Marjut taustoittaa.

Finska-Bezerra asui ensimmäiset lapsuusvuotensa Turussa, mutta elämän eri vaiheet ovat vieneet häntä ympäri Suomea. Pisimpään hän on asunut Raahessa ja ennen kuin Marjut muutti viime syksynä takaisin Turkuun, hän asui neljä vuotta Rovaniemellä. ”Rollossa” urheilullinen Marjut suoritti ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaajan ammattitutkinnon.

– Kun opiskelin toista lukuvuotta liikunnanohjaajaksi Rovaniemellä, niin koulun sähköpostiin tuli tieto, että Rovaniemen Palloseuraan etsittiin ohjaajia. Ilmoittauduin sinne ja sitten minulle tulikin perhefutis ohjattavaksi. Siitä lähtien olen ollut futisseurassa töissä koko ajan, Finska-Bezerra kertoo.

Aluksi jännitti, mutta se on ollut tosi opettavaista.

Turkuun palatessaan hän oli heti yhteydessä paikallisiin jalkapalloseuroihin. Interin kannalta yhteydenotto tuli kreivin aikaan, sillä seurassa oltiin käynnistämässä toimintaa vihdoin myös tyttöjalkapalloilijoille.

– Haku oli vain perhefutikseen, mutta ilmoitin heti, että voin tehdä mitä vaan. Minulla oli opintojeni aikana kokemusta yhden sählyseuran tyttötoiminnan kehittämisestä, joten olin valmis ottamaan vastaan roolia.

Finska-Bezerra on nauttinut työstään ja monen eri ryhmän valmentaminen on pitänyt tekemisen monipuolisena. Seuran valmennuspäällikkö Jani Mäenpään kanssa käytyjen keskustelujen kautta rooli löytyi kivuttomasti.

– Hän antoi minulle kaksi vaihtoehtoa, joista toinen oli seuran kaikkein nuorimpien ryhmä ja toinen oli 2009-syntyneiden poikien joukkueen valmennusryhmä. Itselleni tuttu ja turvallinen valinta olisi ollut mennä pienempien valmennusryhmään, mutta päätimme, että tulen kuitenkin 09-joukkueeseen mukaan.

– Aluksi jännitti, mutta se on ollut tosi opettavaista ja olen käynyt jo yksin koutsaamassa pelin ja vetämässä treenit. Paljon olen oppinut, ja meillä on todella hyvä valmennustiimi. Hyviä tyyppejä, jotka tietävät hommansa ja vastuuta annetaan tarpeeksi, Marjut kehuu.

Pelaajien kunnioitus ja luottamus pitää ansaita

Marjutilta löytyy omaa pelitaustaa juniorivuosilta muutaman kauden verran Pattijoen Tempauksen paidasta sekajoukkueesta. Harrastus loppui aikanaan kuitenkin siihen, kun yksilölajit alkoivat kiinnostaa Marjutia enemmän.

Hänelle tuli pitkä pätkä ilman futista, mutta muiden lajien pareissa aikaa tuli vietettyä. Tämä ei ole ollut este sille, etteikö auktoriteettia löytyisi Interin 11-12-vuotiaiden poikapelaajien silmissä.

– Pallopeli kuin pallopeli onnistuu minulta ohjausmielessä, mutta futisvalmentaminen on se, mikä minua kiinnostaa.

– Välillä pojat kyselevät, että osaanko itse pelata. Sen tiedostin jo etukäteen, että naisvalmentajana mitään ei saa ilmaiseksi. Kaikki on lopulta kuitenkin persoonasta kiinni, saako sen kunnioituksen ja luottamuksen. Meidän naisten kohdalla puuttuu se poikien ”Hyvä äijä, siisti tyyppi” -ihannointi, jota miesvalmentajat saavat. Se idolisointi puuttuu, mikä tulee miesvalmentajille helpommin, Marjut arvioi.

Finska-Bezerra on täysin sinut kyseisten haasteiden kanssa ja korostaa, että seuroilta tai vanhemmilta ei ole koskaan tullut väheksyntää häntä kohtaan. Hän ei koe sitä ongelmallisena, että miesvalmentajilla on luonnostaan parempi auktoriteetti poikapelaajia kohtaan.

– Minullakin on hyvä auktoriteetti ja pojat tottelevat minua sekä ovat ottaneet hyvin vastaan. Olen positiivisesti yllättynyt, sillä Interillä ei ole aiemmin naisvalmentajia ollut. Joukkueen sisällä oleva kulttuuri on kuitenkin todella hyvä ja aikuisia kuunnellaan ja kunnioitetaan.

Se on ihan hyvä tiedostaa, että sukupuolierojakin on.

Marjutin mukaan naisvalmentajuudesta on yleisesti myös omat etunsa.

– Naisilla on luonnostaan sellainen hyvä kyky kuin empatiakyky. Tunteisiin samaistuminen ja sen näyttäminen on naisille ehkä helpompaa.

Sukupuolijaottelua ei sinällään pitäisi tehdä, mutta kaikessa on se kultainen keskitie, jota voi noudattaa. Tämän vuoksi toimittaja kehtaa kysyä, onko tyttö- ja poikapelaajien valmentamisessa eroja, josta Marjutilla on kummastakin tuoretta kokemusta.

– Siinä on isoja eroja. Tietyissä määrin ei pitäisi liikaa erotella tyttö- ja poikajalkapalloa, vaan niiden pitäisi olla suhteellisen sama asia. Eron silti huomaa. Tytöt ovat monesti alkuun hieman varovaisempia, tytöt tarvitsevat enemmän lämpeämisaikaa sekä aikusille että toisilleen. He tarvitsevat hieman enemmän rohkaisua, mutta samalla he monesti tekevät harjoitteet paljon tarkemmin ja paneutuvaisemmin.

– Pojat saattavat välillä hutiloida, joten kyllä näkemykseni mukaan näissä on iso ero. Se on ihan hyvä tiedostaa, että sukupuolierojakin on, koska se on fakta, että niitä on, Finska-Bezerra toteaa.

Samaan hengenvetoon hän muistuttaa, että myös naisten ja miesten valmentamisessa on eroja.

– Minulle on hyvin jäänyt ammattikorkeakoulusta mieleen yhden luennoitsijan kommentti miesopiskelijoille: ”jos joskus tulee mahdollisuus valmentaa naisia, niin käyttäkää se.” Hänen mukaansa valmentajana oppii näin enemmän.

– Tytöt ja naiset eivät ota aina asioita vastaan pureskelematta. Heille täytyy välillä perustella, miksi mitäkin tehdään. Kyseenalaistaminen ei ole suinkaan negatiivinen asia.

Kaksoiskansalaisuus tuonut laajakatseisuutta

Intohimoisesti crossfitiä harrastava Marjut on Turussa asuvan portugalilaisen isänsä myötä kaksoiskansalainen. Kansainvälinen kasvuympäristö näkyy Marjutin arvomaailmassa ja persoonassa hyvin.

– Kaksoiskansalaisuuden myötä oma maailmani on aina ollut niin iso ja avoin. Olen nähnyt paljon maailmaa ja molemmilla vanhemmillani on lukuisia kansainvälisiä ystäviä. Se on tuonut näkemyksiä omaan arvomaailmaani. Minut on kasvatettu vahvasti myös portugalilaiseen kulttuuriin.

– Näkyvin puoli tässä on se, että tunnetilat näytetään. On se sitten negatiivinen tai positiivinen tunnetila. Olen perusluonteeltani todella impulsiivinen. Kiihdyn nollasta sataan, mikä on vahva portugalilainen piirre. Olen ollut aikanani kovatahtoinen lapsi. Äidin on alusta alkaen tarvinnut miettiä, miten minut kannattaa kasvattaa, ettei minusta tule niin vaikea henkilö, Marjut arvioi.

En ole kertaakaan mennyt vihaisena nukkumaan.

Hänen mukaansa heidän kotonaan riideltiin enemmän kuin perinteisessä suomalaisessa perheessä, mutta riitojen tasossa on vissi ero. Ne tulevat ja menevät.

– Tilanne huudetaan isoon ääneen ulos, mutta kun ollaan rauhoituttu, niin tilanne on siinä. Meillä ei ole koskaan jääty mököttämään, en ole varmaan kertaakaan mennyt vihaisena nukkumaan. Asia käsitellään kerralla kunnolla, Finska-Bezerra hymyilee.

Portugalilaisille on tyypillistä myös suomalaisia lähempi fyysinen kontakti arjessa. Vierastakin ihmistä kosketetaan, kun tälle puhutaan.

– Se on merkki, että nyt minä puhun sinulle. Suomessa tällainen käytös olisi todella, todella outoa, Marjut naurahtaa.

– Fyysinen kontakti on niin normaalia siellä. Hellyyden osoituksia ja haleja tehdään paljon.

Marjut mielellään käyttää fyysistä puolta työkaluna myös valmentamisessa, mutta on huomannut, että etenkin pojat ajoittain vieroksuvat tätä.

– Tytöt kestävät sitä hieman paremmin. Tavallaan huomaan sen, että onko lapsi tottunut fyysiseen kontaktiin kotonaan. Fyysisellä kontaktilla saa aina sen huomion. Lisäksi pystyt pelaamaan kontaktin luonteella siten, että onko se tsemppaava taputus selkään vai onko se esimerkiksi keskittymistä korostava kosketus. Tämä vaatii pelisilmää, mutta mielelläni käytän sitä, Marjut kertoo.

Jatkuva kehittyminen keskiössä

Ennen liikunnanohjaajaksi opiskelua Marjut suoritti hevostalouden perustutkinnon, jossa kipinä valmentamiseen syntyi. Kyseisessä koulussa oli keskitytty kuitenkin enemmän hevosen valmennukseen, kuin ratsukon valmennukseen, johon myös ratsastaja, eli ihminen kuuluu. Tämän myötä ihmisläheinen Marjut päätyi opiskelemaan Rovaniemelle, kun hevoset oli opiskeltu, ja valmistui viime joulukuussa.

Pitkällä tähtäimellä kilpatason valmentaminen on se minun juttuni.

Mutta miten on tulevaisuuden laita?

– Edelleen haluan harrastaa ratsastamista, mutta vähän se uravalinta on ajautunut sieltä pois päin. Seuratyöstä olen nyt tykännyt.

– Pitkällä tähtäimellä kilpatason valmentaminen on se minun juttuni. Olen niin kilpailuhenkinen ja tavoitteellinen. Tällä hetkellä katsotaan, mitä elämä eteen tuo. Jatkuva kehittyminen on kuitenkin itselleni tärkeää, huippu-urheiluvalmennukseen ammattikorkeakoulussa suuntautunut Finska-Bezerra pohtii.

Loppusanoiksi Marjut antaa oman kannustuksensa niille naisille ja tytöille, jotka mahdollisesti empivät ryhtymistä jalkapallovalmentajaksi.

– Jos empii sen takia, että ala on miesvaltainen, niin kannattaa lopettaa empiminen saman tien. Se on viimeinen asia, mistä kannattaa ottaa itselleen kynnystä. Kun on oma itsensä, niin sillä pärjää pitkälle. Itsekin opin lajista koko ajan lisää ja lisää. Ei tarvitse olla mestari heti aloittaessaan, Marjut päättää.