Pause Mute Unmute

Oliko junnuna joitain sankareita, joita katsoit ylöspäin?

–Litmanen tietenkin. Hän teki suurimmat tekonsa sopivasti siihen aikaan, kun mä olin nuori. Mutta! Olen aloittanut futiksen Toejoen Veikoissa, ja yhtälailla, kun katsoi niitä Toejoen Veikkojen edustusjoukkueen pelejä, niin ne pelaajat oli mulle samanlaisia esikuvia ja vähintäänkin mikrotason sankareita, vaikka pelasivatkin 3. ja 4. divaria. Ei nuorena niitä välttämättä osaa sillä lailla erotella, se kannattaa kaikkien muistaa.

Junnuna syötiin äidin kanssa yhdessä
hiilareita ennen tärkeää ottelua.

Kuka on sankarisi kenttien ulkopuolella?

–Tähän on yllättävän helppo vastata, se on tietenkin äiti. Hän on ollut aina sekä henkisesti että fyysisesti läsnä. Välillä hän on myös joutunut punastelemaan katsomossa, kun nuorella Timolla on mennyt hermot kentällä.

Ja ilmeisesti elänyt asiassa mukana?

–Jep, me muun muassa syötiin äidin kanssa yhessä hiilareita ennen tärkeän ottelun alkua, ja kaikkea muuta sympaattista amatööritason valmistautumista silloin 90- ja 2000-luvun taitteessa. Hän on myös nähnyt eniten mun matseja, eikä tietenkään ole koskaan antanut yhtään kritiikkiä.

Siinä kohtaa tajusin, että tämä tulee olemaan pelkkää kilpailua.

Mieleenpainuvin hetki junnuajoilta?

–Tähän on hieman vaikea vastata, koska junnuna meni niin moni asia toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Yksi opettavainen hetki kuitenkin tulee mieleen.

– Oltiin kai jotain n. 12-vutoiaita ja pelattiin Toejoen Veikkojen kanssa Musan Salamaa vastaan. Salamassa pelasi nykyään jääkiekkoilijana tunnettu Jesse Joensuu. Me hävittiin se peli. Mä tein vain kolme maalia ja Jesse teki neljä. Otin kolmesta maalista huolimatta koko häviön kontolleni. Äiti siinä koitti kotona sanoa, että sauna on päällä ja niin edelleen, mutta mä vain makasin lattialla ja enkä tyyliin voinut lopettaa itkemistä.

–Elämä on paljon muuta kuin kilpailua, mutta siinä kohtaa luultavasti tajusin, että jalkapallo tulee olemaan pelkkää kilpailua. Tuohon hetkeen palaaminen on ehkä muistuttanut siitä, että aina voi jäädä jossittelemaan ja analysoimaan mennyttä, mutta ainut lääke epäonnistumisen hetkellä, kuten myös onnistumisen hetkellä, on yrittää kehittyä, ja valmistautua tulevaan.

Pelasit myös useamman vuoden Saksassa, mitä niistä vuosista voisi tuoda tähän keskusteluun?

–Suomea ja Saksaa on vaikea verrata, mutta sen voin sanoa, että täällä asiat ovat hyvin paljon terveemmällä tasolla. Siellä pelaajat ja valmentajat ovat kaikki jatkuvasti hirveässä prässissä, ja jos nostat jalkaa kaasulta hetkeksikin, oven takana on heti 3–4 tyyppiä valmiina ottamaan sun paikan.

Ystäviä ei koskaan sovi unohtaa näissä keskusteluissa.

Timo päätti jo 15-vuotiaana, että jalkapallo on se, mihin hän satsaa. Tuossa iässä kun oli riittävän naiivi ymmärtämään kaikista niistä haasteista ja esteistä mitä edessä tulee vielä olemaan. Miten tärkeitä jalkapallon ulkopuolella tapahtuvat asiat olivat?

–Nyt vanhemmalla iällä tajuaa, miten paljon merkitystä esimerkiksi sattumalla ja monella muulla ulkopuolisella tekijällä on ollut meikäläisenkin uran kannalta. Siksi niitä ei voi missään tapauksessa väheksyä.

– Myös yksi todella tärkeä juttu on ystävät. Kaikessa pelaamisessa ja harrastamisessa on ollut ehkä eniten kyse yhteenkuuluvuuden tunteesta. Kun rakensi itsetuntoa ja minäkuvaa, ja se tapahtui siinä kavereiden kanssa jalkapalloa pelatessa ja koulua käydessä, sai samalla voimavaroja siihen, että on myöhemmin uskaltanut olla oma itsensä ja antanut itselleen luvan myös epäonnistua. Se mikä susta tulee ja mihin päädyt, on kiinni myös ympärillä olevista ihmisistä. Ystäviä ei koskaan voi unohtaa näissä keskusteluissa.

Olen tietyllä tapaa huono esimerkki siitä, miten opiskeluasiat kannattaa hoitaa.

Furuholm valmistui ylioppilaaksi 32-vuotiaan ja jatkoi suoraa tietä opiskelemaan sosiaalitieteitä Turun yliopistoon. Miltä opiskelu nyt tuntuu?

–Todella hyvältä. Melko lyhyessä ajassa sain käännettyä tuon niin sanotun akateemisen urani nousuun. Olen ehkä hieman huono esimerkki siitä, miten opiskeluasiat kannattaa hoitaa. Väittäisin, että aina löytyy sen verran aikaa, että saa koulun hoidettua. Mutta, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa! En myöskään koe siitä minkään sortin alemmuuskompleksia. Mulla on ollut unelma, jota olen jahdannut, ja siinä sivussa ehkä jäänyt muutama muu tärkeä juttu tekemättä.

Koulu ja harrastaminen, ja niiden luoma kombinaatio, on kasvun kannalta valtava asia.

Mikä kasvamisessa ja varttumisessa on merkitsevimpiä tekijöitä?

–Lapset ja nuoret, ne on aitoja tyyppejä. Ne jaksaa ihmetellä ja kysellä, ja sitä pitää heidän suhteen aina ruokkia. Heillä pitää olla oikeus kasvaa ja kehittyä. Pitää yrittää tarjota mahdollisimman paljon mahdollisuuksia mitä tulee harrastamiseen ja koulunkäyntiin. Eikä pidä vaatia liikoja.

–Lapsuudessa on niin monta tekijää mitkä vaikuttaa, kuten esimerkiksi se minkälaisesta perheestä tulet, mutta myös koulu ja harrastaminen – niiden luoma kombinaatio on kasvun kannalta valtava asia.

Monet elämäni tärkeimmistä kasvuvaiheista olen kokenut täällä. Interissä olen saanut olla oma itseni.

Minkälaista on ollut harrastaa ja pelata Interin riveissä?

–Olen tullut tänne ensimmäisen kerran jo joskus junnuna. Seura on myös ollut mun suhteen kärsivällinen muun muassa silloin, kun olen ollut loukkaantuneena. Kutsuisin sitä tietynlaiseksi symbioosiksi, koska monet elämäni tärkeimmistä kasvuvaiheista olen kokenut täällä. Koen, että olen saanut olla oma itseni ja toteuttaa omia vahvuuksiani. Sen takia tämä paikka on mulle niin läheinen ja rakas.

–Täytyy muistaa, että huippu-urheilu on huippu-urheilua ja ammattiurheilu ammattiurheilua, siinä on omat puolensa, mutta ei se mitään kauhean suurta hyvinvointia aina ole. Sen takia on mahtava huomata, miten Interissä on kehittynyt just junioripuolella se toiminta. Vaikka me ollaankin jotain tuossa saavutettu sillä aikaa, kun mä olen ollut täällä, niin kyllä se suurin kehitys on tapahtunut sillä puolella, mitä Inter pystyy tarjoamaan turkulaisille lapsille ja nuorille. Inter on ottanut osansa siitä yhteiskuntavastuusta ja pyrkii tarjoamaan monipuolista. Se jos joku saa mut iloiseksi.

Laskisin onnen ehkä jonain muina kuin voittoina ja tappioina.

Mitä neuvoisit nuorta Timo Furuholmia tekemään tai tekemään toisin?

–Hah, niitä on aika paljon niitä juttuja! Ehkä käskisin pysymään muutamasta taistelusta ulkona. Mutta siis, kaikesta huolimatta antaisin sen vinkin, että koittaisi nauttia enemmän, eikä näkisi esimerkiksi jalkapallon pelaamista niin mustavalkoisten linssien läpi – onnistumisen ja epäonnistumisen kaltaisena suorituksena. Laskisin onnen ehkä jonain muina kuin voittoina ja tappioina.

Mitä muuta?

–Kyllä mä myös kehottaisin sitä lukemaan niitä koulukirjoja jonkin verran enemmän. Se olisi mullakin ollut tehtävissä. En mä omaa toimintaani kadu, mutta nyt osaisin selittää nuorelle Timolle, että se on hoidettavissa ja miten se on hoidettavissa. Kai joku sitä yritti silloinkin kertoa, mutta oli varmaan liian itsepäinen kuunnellakseni.

–Ja sitten haluaisin sanoa vielä sen, että muistaisi hymyillä enemmän, eikä ottaisi kaikkia vastoinkäymisiä niin vakavasti. Sillä tavalla pysyy pääkoppa kunnossa eikä tule ylimääräistä stressiä. Helpommin sanottu kuin tehty, tosin.